Yksinäisyys
Ihan aluksi. Rakkaat ystävät, kaverit, kylänmiehet. En kirjota tätä siksi, että teän pitäs potea huonoa omatuntoa tai syylisyyttä. Oon jo niin tottunu siihen, että mun luona ei käydä. Oon jo niin tottunu yksinoloon, että en varmaan osais jos joku löytyiski vierelle. Oon aina ollu sosiaalinen ihminen. Aikasemmin, 6 vuotta sitten, notkuin baareissa ja päivittäin tapasin kavereita. Sen jälkeen ku lopetin alkoholin juomisen, tilanteet muuttu. Kaverit kaikkosi. Ehkä syynä, että en jaksa katella selvinpäin känniääliöitä. (joo, kaikki ihmiset ei ole känniääliöitä, mutta suuri osa.) Ja huomasin, että mua kaivataan vaan kuskina. Myös se, että muutuin ihmisenä. Ystävien jättäminen, ja miten puukotettu selkään, on saanu mut olemaan hyvinkin kyyninen ihmisiä kohtaan. Aikasemmin kun tapasin uuden ihmisen, ajattelin ”hän haluaa hyvää mulle”. Nykyään se on ”mitä se haluaa minusta?” Tuun juttuun melkeimpä kenen kanssa vain. Osaan ottaa erilaisten ihmisten tunteet ja olosuhteet huomioon...